Baltian maita olen vähän koittanut säästellä futismatkailun saralla siltä varalta, että joskus joutuu sellaisiin kiusallisiin olosuhteisiin, että kesäloma pakotetaan pitämään kesä-elokuussa. Nyt sitten kuitenkin, kun sattui olemaan pyytämättä ja yllättäen neljä vapaapäivää ja hiukan löysää lompakossakin, niin minkäs sitä vietilleen mahtaa.
Alkuperäissuunnitelma tosin olikin Tukholman-retki, mutta tässä taloudessa molempien Tukholma-sympatiat keräävän Hammarbyn ottelun yhteyteen ei oikein mitään helppoa ja hauskaa yhdistettävissä, joten katseet käännettiin itämeren toiselle rannalle. Samalla lähdin ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun vanhempien mukana matkustaminen loppui pakettimatkalle. Tarkkaa hintaa en muista, mutta Turku-Helsinki-Turku-bussit, Helsinki-Tallinna-Helsinki-laivat ja yksi yö Radisson Blu Sky Hotelissa kahdelle irtosi selvästi alle kahden sadan. Samalla tuli lyötyä kerrosennätykset uusiksi yöpymällä 19. kerroksessa.
Tallinnaan suuntautuvat laivanmatkan ehdottomasti paras puoli mielestäni on, ettei se kestä kovin kauan. En ole mikään Tukholman-lauttojenkaan suurkuluttaja, mutta jotenkin näissä Tallinnan-laivoissa on selvästi kiusaannuttavampi tunnelma. Positiivisena yllätyksenä mainittakoon, että lautan (Viking XPRS) baarista sai Saku Manchesteria, joka on isojen virolaispanimojen tuotoksista ehdoton suosikkini. Sitä särppiessä meni muutama tunti verrattain kivuttomasti, vaikka ympärillä välillä uskomattomia asioita tapahtuikin. Muun muassa tietokilpailukysymys, jossa arvuuteltiin onko öylätti a) ehtoollisleipä b) en muista tätä vaihtoehtoa, vai c) Irwin Goodman. Muutenkin mainitun tietokilpailun kysymyksistä, kisaajakunnan huomioon ottaen, hämmentävä määrä liittyi kirkollisiin asioihin. 4/10 jollen väärin muista.
Viron futikseen olen suhtautunut vähän ristiriitaisesti. Katsomotoiminnan suhteen Meistriliigalla ei pääsääntöisesti ole tarjota parempaa kuin Ykkösellä, mutta eurokentillä virolaisjoukkueet tekevät toisinaan koviakin urotekoja. Tämäkin retki oli mahdollinen vain siksi, että otsikossa mainittu ottelu siirtyi kotijoukkueen torstaisen europelin vuoksi perjantailta sunnuntaille. Nõmme Kalju eteni Eurooppa Liigan kolmelle karsintakierrokselle kaatamalla Israelin suurseuran, eurocupeissa lohkovaiheeseen neljästi edenneen Maccabi Haifan. Kolmannella kierroksella viime vuonna Turkin Süper Ligissa viidenneksi sijoittunut Osmanlispor oli kuitenkin parempi yhteismaalein 0-3 (0-1, 0-2). Nõmme Kalju muistetaan myös koko lailla ylitsepääsemättömänä haasteena suomalaisjoukkueille europeleissä. Kauden 2011-12 Eurooppa Liigassa kaatui Honka yhteismaalein 0-2 ja kaksi vuotta myöhemmin Mestareiden Liigan karsinnoissa HJK:n tie nousi pystyyn tuloksin 2-1, 0-0. Viimeksi kuin itse näin Nõmme Kaljun pelaavan, joukkue kärsi tammikuussa 2008 Kupittaa 1:llä 8-0 -tappion Tepsille.
Tuon kohtaamisen jälkeen tosin joukkueiden voima suhteet ovat aavistuksen heilahtaneet. TPS on pudonnut melko kauas Suomen kansalliselta huipulta ja Nõmme Kalju puolestaan on noussut sinne Virossa. Tätä kirjoitettaessa Kalju on neljältä Meistriliigassa, pisteen kolmantena olevaa Floraa perässä, kaksi ottelua vähemmän pelanneena. On siis hyvinkin mahdollista, että seura ottaa vuosikymmenen (ja samalla koko historiansa) viidennen mitalin tällä kaudella. Viime vuonna seuran palkintokaappiin päätyi myös ensimmäinen Cup-voitto.
Vaikka Nõmme Kaljun logossa, joko on värejä (Vihreä -> musta -> pinkki) lukuunottamatta säilynyt muuttumattona läpi aikojen, mainitaan edelleen vuosi luku 1923 (ja miksi ei mainittaisi?), ei seuralla ole ollut toimintaa jalkapallon saralla tuota koko aikaa. Toisen maailmansodan alkaminen vei mielenkiinnon jalkapallosta ja sitä jatkettiin vasta vuonna 1997. Uusi tuleminen aloitettiin Viron neljäksi korkeimmalta sarjatasolta, jossa vierähti 8 kautta, mutta seuraavat kolme kautta poikivat kaksi sarjanousua ja kuten edeltä on luettavissa, pääsarjapaikka on nykyisellään koko lailla vakiintunut.
Komeaniminen vierasjoukkue sen sijaan on sen sijaan uudempi tuttavuus Viron jalkapallokentillä.
Paide LM perustettiin vuonna 1990. Nousu kohti kansallista kärkeä oli melko rakettimainen, kun se viime vuosikymmenen puolivälissä saatiin liikkeelle ja kaudet 2005-2008 päättyivät joka kerta nousujuhliin. Sen jälkeen sitten tuli joko seinä vastaan tai muuten maha täyteen - Meistriliigassa, peliasunsa vuoksi lempinimen Viron Barcelona saanut, Paide on parhaimmillaan sijoittunut viideksi, vuonna 2013. Tällä kaudella ennätyksiä ei ilman ihmetekoja tulla uusiksi laittamaan, sillä tätä kirjoitettaessa kautta on Paiden osalta jäljellä 10 kierrosta, ja joukkue on 22 pistettä (kaksi ottelua vähemmän pelannutta) Kaljua perässä.
Kaljun kotikenttänä on, lukuunottamatta kolmen kauden evakkoa Kadrioru Staadionilla, toiminut seuran perustamisesta lähtien Hiiu Staadion, Hiiun kaupunginosassa, noin 9 kilometriä keskustasta lounaaseen. Sikäli jos se Viru Keskuksen ja Kaubamajan ympäristö on kaupungin keskustaa, niin kuin olen ymmärtänyt. Koska jalkapallon suosio Virossa on sitä mitä se on, ei mistään keskustan ja stadionin välisestä sukkulabussista ollut juuri syytä haaveilla. Julkisilla stadion on kuitenkin saavutettavissa muutamallakin eri variaatiolla. Oma valintamme oli bussi 23 Kaubamajalta, poisjäänti noin puolen tunnin kuluttua Nõmme Turg- pysäkillä, noin puolentoista kilometrin päässä stadionilta. Muutaman satametriä takaisin päin kävelemällä päätyy Pärnu Maanteelle. siitä kun kääntyy ensimmäisen tilaisuuden tullen oikealle (Kuru), tulee vastaan katu nimeltä Harku, ja sitä kun seuraa vasemmalle niin pitkälle kuin katua riittää, tulee stadion näkyviin. Mitään prematchpubia ei tämän reitin varrelta löydy, mutta eipä meillä sellaiselle olisi ollut aikaakaan. Emme me alusta paljoa myöhästyneet, mutta kick-off jäi kuitenkin näkemättä. Muuten reitti oli kyllä viihtyisä, rauhallisen omakotitaloalueen läpi.
 |
| Vanhan sanonnan mukaan yksi kuva kertoo enemmän kuin 53 sanaa. |
Itse stadion oli varsin symppaattinen. Alkuperäistä pientä, kentän etelälaidalla sijaitsevaa 500-paikkaista puukatsomoa laajennettu korkeammalla, Tapiola-henkisellä rakennustelinehärpäkkeellä, joka tosin vaikutti sangen suositulta paikalta seurata peliä, avautuihan sieltä täysin erilainen näkymä kentälle, kuin kolmerivisestä pääkatsomosta. Muut sivut kentästä olivat paljaat, lukuunottamatta itäpäädyssä ollutta lasten leikkipaikkaa. Heti sisäänpääsyn jälkeen vastassa oli pieni kioski, jossa oli tarjolla vettä ja limpparia pullosta, olutta (A le Coq, 3€/4dl) hanasta, makkaroita ja ruisleipätikkuja grillistä. Nämä leipätikut tuntuivat olevan virolaisille samanlaista huumetta kuin siemenet espanjalaisille. Vähintään neljä viidestä kioskin asiakkaasta poistui kipollinen näitä mukaan. Tilastoissa huomioitu pelkkään olueen tyytynyt tarinankertojanne.
Puukatsomon lännen puoleisessa päädyssä oli kotijoukkueen kannattajakatsomo, hiukan epäselväksi on jäänyt onko Roosad Pantrid, Vaaleanpunaiset pantterit, vain seuran lempinimi vaiko myös kannattajaryhmän nimi. Ainakin viereisen kuvan banderolli näyttää olevan ihan kiinteä osa stadionin rakenteita. Pitivät päälukuunsa (10-20) ihan mukavaa mölyä, lähinnä seuran tai pelaajien nimiä huutaen. Rumpukin pärisi silloin tällöin, ei läheskään niin ärsyttävästi kuin tuon kokoisilla ryhmillä herkästi käy.Itse ottelussa nähtiin varsin paljon Suomen kentiltä tuttuja nimiä. Sergei Terehhovin (Haka 2002-2004, Honka 2006) manageroiman kotijoukkueen maalia vartioi kaudet 2009-2011 FF Jarossa pelannut Vitali Teles, kärjessä 79 minuuttia peliaikaa kellotti interistä (2008-2009) ja KuPSista (2012-2014) tuttu Ats Purje. Tauolla sisään tuli kauden 2008 MYPAn paras maalintekijä Tarmo Neemelo ja kymmenen minuuttia myöhemmin, kentälle saatiin tässä ottelussa Nõmme-dedyyttinsä tehnyt Sander Puri (KuPS 2012). Samalla Sander pelasi kuuden vuoden tauon jälkeen samassa joukkueessa kaksosveljensä Einon (4 A-maaottelua) kanssa. Tai itseasiassa äiti Puri rutisti samalla kertaa ulos vielä tytönkin. Kadrin saavutuksista (ranta)lentopalloilijana saatte kuitenkin lukea jostain muualta. Valitettavasti vieraiden riveissä jonkinlaisessa pelaajavalmentajan roolissa toimiva Urmas Rooba (TPS 2007-2008, FF Jaro 2009) ei ollut tänään merkittynä päävalmentajana toimivan Meelis-veljensä (50 A-maaottelua) nimeämään kokoonpanoon.
Ottelu itsessään ei ollut erityisen mieleenpainuva. Melko suoraviivaista peliä, jossa ei juuri mitään keskialueen syöttökombinaatioita nähty, vaan pallo pyrittiin pelaamaan laitureille ja sen jälkeen toivottiin, että keskitys tuottaa tulosta. Vaihtoehtoinen hyökkäysvariaatio oli yrittää läpisyöttöä hyökkääjälle. Etenkin jälkimmäinen näistä oli täysin järjetöntä. Vierasjoukkueen yritykset pysähtyivät italialaistoppari Maximiliano Uggéen kerta toisensa jälkeen ja Ats Purjeen viimeistelujen paskuus oli suorastaan häkellyttävää. Ottelun kuvaan sopikin siis erinomaisesti, että kumpikin maali syntyi kulmapotkusta, topparin puskemana.
Tasoitusmaalin syntyessä kävi vielä ilmi, että suoraan takanamme istunut vieraskannattaja (jolla oli myös jonkinlainen torvi mukana) ei ollut suinkaan yksin, vaikka ääneenkannattamisen osalta hän vastuun yksinään kantoikin. Kyllähän katsomon puolella joitain Paiden verryttelytakkeja ja muita tuotteita näkyi, mutta silti se, että tasoitusmaalia nousi juhlimaan viitisenkymmentä ihmistä, tuli koko lailla yllätyksenä.
Kokonaisuutena aika tällainen "tulipahan tehtyä"-kategoriaan menevä reissu. Ottelu ei ollut olettavasti tunnelmaltaan, fasiliteeteiltään eikä tasoltaan lähelläkään parasta mitä Meistriliiga voi tarjota. Tallinnan tarjoamasta uutuudenviehätyksestä tuli terävin kärki taitettua jo viettämällä joulu kaupungissa (ensimmäinen jalkapalloton ulkomaanmatka ilman jalkapalloa kesän 2006 jälkeen). Mutta kaipa tuonnekin saattaa uudestaan tulla lähdettyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti